Viime viikolla meinasi vähän vastustaa ompelukoneen kanssa, mutta onneksi toimii taas.

Ompelin lapsen huoneeseen pimennysverhon tavallisen verhon kaveriksi, kun nuo valoisat yöt ovat tulollaan niin eipä kuku ylhäällä koko yötä. Kangas on 7,90/m ja sellaista paksua valkoista ja toiselta puolelta samettimaista. Oulussa ainakin Eurokangas myy ko. kangasta. Ompelen omaankin makkariin samanlaisen! Tein pimennysverhosta ihan omansa, voi sitten vaihdella fiiliksen mukaan muita verhoja siihen päälle. Meillä on Ikean kolmiosaiset verhokiskot ikkunoissa, niihin saa mukavasti monta verhoa yhteen.

image.jpg

(kuva otettu aurinkoisena iltapäivänä, hyvin pimentää huoneen!)

image.jpg

(pimennysverho sivuun vedettynä sälekaihtimet auki)

Lapsen huoneen vihreä verho on Marimekon Sanna Annukan Taikamylly vuodelta 2008. Se löytyi kahtena kappaleena Oulunsalon pikkuiselta Iisi-kirppikseltä (http://www.iisikirppis.fi/). Samoissa tiloissa toimii kyläkahvila ja vieressä sijaitsee kauppakeskus Kapteeni. Yhdistin verhot yhteen silitettävällä liimanauhalla, liekö jotain tukikangasta, ja ompelin päälle kuvioon sopivan kanttinauhan. Hyvin toimii.

Seuraavaksi olivat ompeluvuorossa t-paidat joihin kiinnitin virkatut liinat. Idean sain Strömsöstä, jossa Lee ompeli liinoja kiinni paitoihin eteen ja taakse. Tässä linkki Strömsön sivuille ja ohje:

http://svenska.yle.fi/artikel/2014/05/07/t-trojor-med-virkade-dukar-som-dekoration

Silitin ensiksi liinat kiinni paitoihin Ikean kätevällä nauhalla, joka sulaa kankaaseen kiinni silitettäessä. Nauhan oikea käyttötarkoitushan on esim. nopea verhojen lyhentäminen ilman ompelukonetta (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50078746/). Sitten ompelin reunan mukaisesti liinan kiinni paitaan ja leikkasin takaa ylimääräisen kankaan pois. Alle kannattaa varmaankin laittaa joku toppi tai nudenväriset rintaliivit. Ainakin tuuletus pelaa! Hyvin pysyi muodossaan myös pesussa. Suosittelen! Edullisesti uusia käyttövaatteita, joita ei toisia samanlaisia tule ihan heti vastaan. 

image.jpg

image.jpg

Virkatut vaatteet ja pitsit näyttävät olevan muutenkin muodissa tänä kesänä. Kuva Zeppelinin KappAhlin näyteikkunasta.

-k